Mikään ei auta, pieni ruskea lehti on mennyttä lehteä. Ei edes se lohduta, että sadepisaroissa soi sinfonia, ja aurinko antaa kauneintaan: heittää kullat ja hopeat pienen ruskean lehden ylle ja alle: Näin kaunis on maailma ja sinä olet osa sitä kuolleenakin.
Äsken itkin katkerasti ma, mut en siks et hylkäsit sa mut yks jos jättä toisen luo lähden ja kun päivän pilkoin sipuleita illalla kyynelehet ne silmihini tuo. (zat zat zaa)
Ps. Tiedostetaan, arvoisat kamalat kriitikot, että tästä minulta puuttuu loppusoinnut. Ja ehkä myös kerakkeitakin. Ja muitakin sellaisia mitä niitä ny on. Mutta jos runo muuten on hyvä, niin kuin mielestäni tuo on, ei siltä (vaikka kirjavascript:void(0)joitattekin arvosteluja Hyvinkää Today ja Pirkka -lehteen), enempää voi vaatia.
Pitkältä sillalta Kallioon päin. Annikki Tähden lähtö oli kovin surullinen, häneltä olivat omaiset kuolleet jo aiemmin, eikä maallista mammonaakaan ollut kertynyt. Siksi annan laulullensa 10+.
Tammurriata Nera, metsän valkea kuulas. Minä laittaisin mielummin vanhan kommarin, Mikis Theodorakiksen, Zorbasta. Kreikassa naisetkin ovat aivan Zorbaksen näköisiä, viimeistään, kun täyttävät kolmekymmentä.
Aikoinaan Sari lausui minulle kauniin mutta karun ja taatusti itse eläneensä runon...
Ensin tuli herbaaa, sitten tuli kyrpää, sitten tuli turpaan
Tiedän, teksti on häntä vanhempi. Sari oli silloin 19-v. Ja hänellä oli lammasnahkaturkki jonka sisälle kääriydyin Koskenniskan sillalla. Tai pakoon minä hänen takinalle menin koska Poliisit vainosivat minua mutta ajoivat ohi. Minun käyttäytymiseni häkellytti Saria ja meistä tuli ihan kivat kaverit pitkäksi aikaa. (oi Jeesus kun hänellä oli pitkät jalat, siis sääret, mutta mitäs siitä. sovimme hyvin yhteen keskikohdatamme.) Mutta hitsi kun mua kerran hävetti kun hilja-täti lakaisi mun (olin vuokralla hänen luonaan vaikka en vuokraa maksanutkaan) sängynalustaa ja harjaan tarttui oliko niitä nyt kaks tai kolme ristiinpunottua käytettyä kondomia... hän, vanhapiika kun oli, niitä ihmetteli. onneksi satuin olemaan paikalla ja vei ne muihin roskiin. huh, huh)
Kamala kohtalo Sarilla myöhemmin oli, luin lehdestä, hän jäi Jokioisilla auton alle ja halvaantui. En ottanut yhteyttä. Tiesin tästä tapahtumasta noin 30 -vuotta sen jälkeen kun tämä oli tapahtunut. Siksi. - Tai siis myös siksi yhteyttä en enää ottanut.
Merillä kun olin - skönen skönärinä - niin opin joltain vanhemmalta skönen skönäriltä semmosen laulun, jota en haluaisi edes muistaa. Mutta kun muistan
"Puistossa kun ei näy ketään, silloin alkaa pummi vetää vanhaa setää tuhkaluukkuun, heijaa hei. Kauhea on siinä lemu, morsiomelta menee taju, kuiskaa viimein älä kulta oo niin raju" tms
Ihan hirveeää meininkiä. Perussuomalaisena sanoisin että ei tämmöseen käyttäytymiseen saada mitään tolkkua ellei muukalaiset painu täältä hevon vittuun. Hehän meitä tämmöseen sivettömyyteen koko ajan on yllyttämässä. Jos joku sanoo "ei oo", siinäpähän sanoo. (saatanan kalmukki)
Muistan kuinka Napolin lahdella laivaamme saatteli kaskelotti. En arvannut, että merimiespassini nimi ja ajeltujen poskieni hymy antoi minulle koskemattomuuden quartiere mercatossa. Tiiättehän camorran? Mua suojeli Calabriassa n'drangheta ja Sisiliassa mafia. Enempää en voi kertoa, tiiättehän omertan?
Vai ajellut posket... heh, heh. Rotterdamissa kolmas perämies antoi mulle dollarin ja sanoi "mene parturiin". Kai sillä dollarilla olis pystyny menee mutta em mä menny. Boniksessa ensimmäinen perämies - mä olin upseerishiifien messikalle - kysyi multa "onko sulla muuta paita kun mikä sulla on päällä". Sanoin että eipä taida olla. Koka ei mulla ollu. Se antoi mulle 5 $ että ostaisin uuden paidan. Ostinkin, se oli hamaan värinen ja maksoi 0,45 dollaria. Voitin siinä siis jonkin verran. Sitä paitsi vanha paitani - joka oli vihreä - oli sen verran likainen, että sitä ei tarvinnut pistää edes hengariin. Oli niin liasta jäykkä. Hitsi, kun sen heitti lattialle, se seiso siinä itsekseen. Ihme paita. an Sich.
Kotkan Kairo... joo joo. Kauhee tippuriluola. (Tosin itse sain sieltä vain pölypunkkeja. Eli satiaisia.) Kiva mesta. Sitä paitsi ihminen on hölmö ja vaikutteille altis jos ajattelee vain ikäviä asioita. Ei kantsi. Sitä paitsi Pölypunkeista pääsee äkkiä eroon kun ostaa Apteekista rasiallisen Petopunkkeja. Ja antaa niille hiekansiruja. Äkkiäkös ne kivittää ne satiaiset hengiltä. Jumantsukka.
Ensimmäisen kerran Pariisissa kun olin olin silloin n. 16,5 -v. Ensimmäisen yön nukuin Seinen vasemmalla rannalla olevassa hotellissa. Erään ikäiseni poikakaverin kanssa, jota en tuntenut. Tämä ystäväni oli Belgista ja puhui ranskaa, minä vähän saksaa, ymmärsimme toisiamme erittäin hyvin. Ei, emme niin hyvin, että olisimme homostelleet keskeneämme, oi ei. Minä näin koko yön Pahoja Unia kun olin juonut puoli pulloa valkoviiniä ja oksentelin. Aamulla tuo belgialainen poika jatkoi liftaamistaan Marselleehen, toivotin hänelle "lyccyä tykö", itse jäin kävelemään Pariisin katuja. Tästä on vaikka kuinka monta vuotta aikaa mutta muistan kaiken, jos niin tahdon, en tahdo. Eiffel tornia ei millään meinannut löytää, se oli aina talojen takana, mutta kun sen löysin, kävelin portaita pitkin sitä puoliväliin. Ei minulla ollut frangeja hissilippuun jolla olisi päässyt ylös asti. Ja mitä minä siellä olisin tehnyt, ylhäällä, siitä puolestavälistäkin näki ettei Pariisi lopu mihinkään. Kauheen iso kaupunki nuorelle forssalaiselle. Se ei loppunut mihinkään vaikka katsoi minne tahansa. Lopun päivää vaan kävelin katuja pitkin ja mulla oli nälkä. Seuraavaksi yöksi menin nukkumaan Seinen siltojen alle kun siellä oli muitakin. Mutta ne oli paljon isokosempia kun mä ja joillakin niillä oli kitara ja ne soitti ja lauloi ja tanssi ja pölisivät kovalla äänellä kaikenmaailman kieliä, jota itse en osaanut. Beatnikkeja olivat he. Ja minä olin pieni ja ujo ja pysyin kaukana heistä. Seuraavana aamuna sitten liftasinkin Brüsseliin. Jossa tapahtui vielä nolompia juttuja mitä äsken kerroin... vaikka äskenkin jätin kertomatta ne kaikkein noloimmat jutut jotka mulle tapahtui. Kun ei ne teille kuulu!
Se Pariisista. On se nätimpi city kuin Praha, josta tykkään, ja enemmän siltoja menee Seinen yli kun Vltavan. Moldau, Moldau.
Ja tuossa, totta tosiaan, Iines tissit ihanasti paljaana ja punalippua heiluttaen yllyttää barrikaadilla meitä konservatiivisiä väärinäänestäviä ukonjääriä taistelemaan Vapauden, Veljeyden ja Tasa-arvon puolesta.
Kun luin Saarikosken "Aika Prahassa", uunituoreena, itkin kun se on niin ihanaa suomenkielen proosaa. Siinä on pitkiä virkkeitä jotka on pilkutettu lauseiksi, minä olen ex-rumpali mulla on rytmitajua, voi helkkari kun ne sanat on aina oikealla kohdalla lausetta. Harmi että kirjoitti niin vähän proosaa, väitti ettei osaa, no niin, eihän kukaan osaa. Mee kaikki vaan opetellaan, paitsi Aleksis Kivi, se ei oppinut. - Aika Prahassa on siinä mielessä huonoa kirjallisuutta kun se ei käsittele juuri ollenkaan Prahaa, ei anna mitään kuvaa ko. kaupungista tai tulevista tapahtumista, se käsittelee lähinnä Pentin paksunsuolentoimintaa ja dokaamista. (Joista toinen kiinnostaa minua, toinen ei.) - Hitsi, kun se on hyvin kirjoitettua suorasanaista tekstiä!
Ps. Nyt kun olen lukenut puoleenväliin Huckleberryn, ihmettelen Rikun rohkeutta kirjoittaa siitä essee? Itse en semmoiseen pystyisi. Se on sillälailla vaikea kirja, en yhtään ihmettele että se minua kiinnosti 12 -v. vanhana. Huima seikkailutarina! (Ja ällistyttävän paljon muistan kirjasta näiden vuosien jälkeen... vuosikymmenien jälkeen, ne tapahtumat tulee mieleen kuin katsoisi elokuvaa minkä on joskus nähnyt mutta josta muistaa kaiken vain kun näkee sen uudestaan. Kiehtova kokemus. Melkein harras.
Einesbaarissa on hyvää safkaa. Pötkyä vaan pöytään. Äitini omisti aikoinaan Mansessa Liisan Baari nimisen baarin vaikka olikin Helvi Tellervo. Kävin siellä välillä tiskaamassa ja syömässä aamuvoileipiä ja roudasin takahuoneen oven kautta kassillisen keskiolutpulloja ihtelleni jotka aina kilisivät. Koska siihen aikaan ei ollut vielä tölkkejä. Olin minä joinakin viikonloppuina sielä portarinakin, kun äiti pyysi, emmä mää muuten olis ollut. Eikä äijät mulle vittuilu, ehheii, kun kerran menin yhden suutaan soittavan Urpon kanssa takapihalle, siihen Kalevan kirkon lähelle, ja pamautin sen yhdellä oikealla suoralla nurmikolle selälleen. Sieltä kun se ylös nousi niin käteltiin, se oli sillä kuitattu. Ja porukka joka oli baarista tullut ulos sinne kans kattoon miten mulle käy, kun se oli niin saatanan iso korsto, niin hymisivät. - Tämä on totta. Mulle kasvoi kauheesti auktoriteettia.
Mutta ei minun tästä pitänyt kertoa vaan yhdestä ukosta joka kävi siellä syämäsä. Se tuli aina joka päivä tasan kello 13:20 ja tilas äitiltä jauhelihasoppaa. Ei koskaan mitään muuta. Aina jauhelihasoppaa. No äitihän hälle sitä keitti. Pisti vielä pari kourallista pippureita siihen kun tuntu että niistä se tykkää. Äiti oli parempi kokki kun kukaan muu. Aina se äijä luki Helsingin Sanomien "Etsitään Kumppania" palstaa, tai mikä se parittelusivu ny si olikaan, sitä se luki hitaasti ja hartaasti. Ja aina välillä kauho sitä soppaa suuhunsa. Minä ajattelin "voi hyvänen aika sentäs, et sää tolla tavalla ikinä morsamaikkua löydä". Mutta mistäs minä sen olisin tiennyt halusiko se edes naimisiin mennä, em mistään.
Sen näkee heti kun toinen kyyristyy nyrkkeilyasentoon, siis siihen valmiustilanteeseen, että miten tässä käy. Jotkut on niin lapsellisesti kädet ojossa että tekee mieli sano "älä ny viitti", ja tekee mieli ottaa niiltä utti pois suusta. Yhtä hölmöjä on nää jotka alkaa poseeraa kuin joku vitun Rambo, heti ymmärtää että nyt vastus on kevyttä kamaa. Mutta kerran mulle kävin niin että vastustaja - jonka kanssa sovittiin että otetaan matsi; em mä koskaan syyttömien kanssa rupenut tappelee - otti niin jormalimmosmaisen asennon, heti kättelyssä, että ajattelin "nyt tässä Mikko saattaa käydä miten vaan". No... siinä aikamme sheikattiin, lyötiin ja väisteltiin, balettiahan boxinks parhaimmillaan on, ja tasapeliin se päättyi. (Ainakin minun mielestäni.)
No joo, eiköhän tässä jo taas tullut tarpeeksi tällä kertaa kehuttua itseään. Imelä maku tunkee suuhun. (Kuin Kalanmaksaöljy.)
Iineksen runo tässä hässäkässä unohtui, se ainoa oikea runo on. Luin sen vasta nyt ja käsitin. Olen luonnonystävä, en muuta. En osaa muuta, rakastan luontoa.
Mutta Iines on ihana kuin nuoruuteni kauraryynipaketista irtirepäistu Eloveena-tyttö. Oi että onpas. Sydämeni murskaantuu säpäleiksi ja pikkuhouissani alkaa melkoinen kuhina. Mitäs moisista. Menen lähi-K-kauppaan ja ostan sieltä hedelmiä ja muuta purtavaa, kuten purukumia. Ja lähiesasäni sanon kassarouvalle "hyvää päivänjatkoa, rouva", ennenkun se ehtii sanoa samaa mulle.
Eivät päivät tai illat minulle pahoja ole, yöt ovat. Tai sanoi Saarikoski senkin paremmin: Pelkään aamulla enemmän Elämää kuin illalla Kuolemaa. Tai en ole varma sanoiko hän noin, vai keksinkö minä kaiken itse, se minua enemmän pelottaa. (kuin oikeastaan mikään muu. koska en pelkää mitään. koska minulta puuttuu itsesuojeluvaisto. mikä normaalille ihmiselle on tärkeää. - jo vain on)
Saarikoski sanoo, Prahan päiväkirjassaan, että "päiväni ovat illan odottamista, että pääsisin nukkumaan." Minulla on muistikuva, että Saarikoskella on aamuistaan ja illoistaan paljon mainintoja kaikissa teoksissaan: aika on hänelle merkityksellistä jonkinlaisena mitattavissa olevana suureena.
Itse tykkään siitä Saarikosken tokaisusta, että hallitus on hyvä olemassa, koska siihen voi purkaa kiukkunsa, kun on epäonnistunut naisten parissa. Liekö peräti totta? Ei kai.
Ehkä Prahan päiväkirjoissa korostuukin aika siksi, että se oli jonkinlainen almanakka ja muistikirja, kun hän odotti rakastettuaan Sarah Kirschiä, tai ellei odottanut, ainakin kirjasi tapahtumia kirjeisiin Sarahille almanakan tarkkuudella.
Sarah Kirsch. Tämä on totta. Seuraavassa runokokoelmassaan hän puhui hyvin kauniisti tästä naisesta. (Mutta oikeasti kun tapasivat, Pentillä meni Pupu pöksyyn. Kuulema.)
Pentin Reykjavik runot ovat kauniita. Hän oli silloin 17 -v tai oliko 15 -v., en muista. Pentti ei siihen aikaan vielä ollut alkoholisoitunut kun ne kirjoitti. Ei niitä ole julkaistu, en tiedä miksi, kai siinä on joku omistusoikeussotku takana. Koska eivät ne runot huonoja ole vaikka eivät ne kamalan hyviäkään ole. Luin joskus Ylioppilaslehdestä niitä. (Mutta siihen aikaan Ylioplaistalaslehdessä kirjoitettiin sitä sun tätä. Kaikenlaista potaskaa, mm. Olavi Honkaa ja W.A.Koskenniemeä. Miksei siis Saarikokskeakin?) Minä ei ymmärrä.
Mikään ei auta,
VastaaPoistapieni ruskea lehti on mennyttä lehteä.
Ei edes se lohduta,
että sadepisaroissa soi sinfonia,
ja aurinko antaa kauneintaan:
heittää kullat ja hopeat
pienen ruskean lehden ylle ja alle:
Näin kaunis on maailma
ja sinä olet osa sitä kuolleenakin.
On synkkä ja myrskyisä syys,
VastaaPoistakesään on aikaa iättömyys.
Muuta ei tule mieleen mulle,
enkä voi kertoa sitä sulle!
Äsken itkin katkerasti ma,
VastaaPoistamut en siks et hylkäsit sa mut
yks jos jättä toisen luo lähden
ja kun päivän pilkoin sipuleita
illalla kyynelehet ne silmihini tuo.
(zat zat zaa)
Ps. Tiedostetaan, arvoisat kamalat kriitikot, että tästä minulta puuttuu loppusoinnut. Ja ehkä myös kerakkeitakin. Ja muitakin sellaisia mitä niitä ny on. Mutta jos runo muuten on hyvä, niin kuin mielestäni tuo on, ei siltä (vaikka kirjavascript:void(0)joitattekin arvosteluja Hyvinkää Today ja Pirkka -lehteen), enempää voi vaatia.
... " kirjavascript:void(0)joitattekin " ...
VastaaPoistaKun käy uskonnollisissa kokouksissa, oppii puhumaan kielillä. Hallelujaa, Oh Godd.
Kielillä puhuminen kannattaa aina.
Pitkältä sillalta Kallioon päin. Annikki Tähden lähtö oli kovin surullinen, häneltä olivat omaiset kuolleet jo aiemmin, eikä maallista mammonaakaan ollut kertynyt. Siksi annan laulullensa 10+.
VastaaPoistaolen metsän omena
VastaaPoistakuononi seuraa kurkia
syön sieniä marjoja
muurahaisen munia
etsin lepopaikkaa
sammalmättäästä
kynttiläkuusen alta
hämärtyvässä metsässä
luonto on värissä
ennen kylmää tuulta
ruska on äänetön
ennen kuin vesi jäätyy
en tänne kylmään jää
lennän etelään
Vedi Napoli e poi muori!
napule e mille colori
tammurriata nera soi
kujalla virtaa elämä
eikä kuu enää
polta
Tammurriata Nera, metsän valkea kuulas. Minä laittaisin mielummin vanhan kommarin, Mikis Theodorakiksen, Zorbasta. Kreikassa naisetkin ovat aivan Zorbaksen näköisiä, viimeistään, kun täyttävät kolmekymmentä.
PoistaTuska
PoistaBrava, Mankemang!Runoilija!
PoistaLaila Kinnunen on upea eukko. Ehkä upein. (on, on, on!)
VastaaPoistaSitäpaitsi Mankemangin huumorista tykkään päivä päivältä enemmän. Siinä on kantavuutta.
Brucia la luna n'cielu e ju bruciu d'amuri
PoistaKumisedän blues, se jossa Marlon Brando kuolee?
PoistaOn aitoa niin,
VastaaPoistakun päädyin mä pyörryksiin.
Lailalle tarjosin valkkaria,
se oli oikeasti talkkaria,
- sinolia ehtaa ja hyvvee.
Aikoinaan Sari lausui minulle kauniin mutta karun ja taatusti itse eläneensä runon...
VastaaPoistaEnsin tuli herbaaa,
sitten tuli kyrpää,
sitten tuli turpaan
Tiedän, teksti on häntä vanhempi. Sari oli silloin 19-v. Ja hänellä oli lammasnahkaturkki jonka sisälle kääriydyin Koskenniskan sillalla. Tai pakoon minä hänen takinalle menin koska Poliisit vainosivat minua mutta ajoivat ohi. Minun käyttäytymiseni häkellytti Saria ja meistä tuli ihan kivat kaverit pitkäksi aikaa. (oi Jeesus kun hänellä oli pitkät jalat, siis sääret, mutta mitäs siitä. sovimme hyvin yhteen keskikohdatamme.) Mutta hitsi kun mua kerran hävetti kun hilja-täti lakaisi mun (olin vuokralla hänen luonaan vaikka en vuokraa maksanutkaan) sängynalustaa ja harjaan tarttui oliko niitä nyt kaks tai kolme ristiinpunottua käytettyä kondomia... hän, vanhapiika kun oli, niitä ihmetteli. onneksi satuin olemaan paikalla ja vei ne muihin roskiin. huh, huh)
Kamala kohtalo Sarilla myöhemmin oli, luin lehdestä, hän jäi Jokioisilla auton alle ja halvaantui. En ottanut yhteyttä. Tiesin tästä tapahtumasta noin 30 -vuotta sen jälkeen kun tämä oli tapahtunut. Siksi. - Tai siis myös siksi yhteyttä en enää ottanut.
Aina tapahtuu surullisia asioita. Ei niitä tiedä.
Jumalauta mikis!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMankemang, tuo oli selvästi prinsessa viiskytviis, laho päästään jo seiskytviis. Joka kundi hikinen, tunsi sen siis.
PoistaMerillä kun olin - skönen skönärinä - niin opin joltain vanhemmalta skönen skönäriltä semmosen laulun, jota en haluaisi edes muistaa. Mutta kun muistan
VastaaPoista"Puistossa kun ei näy ketään,
silloin alkaa pummi vetää
vanhaa setää tuhkaluukkuun, heijaa hei.
Kauhea on siinä lemu,
morsiomelta menee taju,
kuiskaa viimein
älä kulta oo niin raju" tms
Ihan hirveeää meininkiä. Perussuomalaisena sanoisin että ei tämmöseen käyttäytymiseen saada mitään tolkkua ellei muukalaiset painu täältä hevon vittuun. Hehän meitä tämmöseen sivettömyyteen koko ajan on yllyttämässä. Jos joku sanoo "ei oo", siinäpähän sanoo. (saatanan kalmukki)
Muistan kuinka Napolin lahdella laivaamme saatteli kaskelotti. En arvannut, että merimiespassini nimi ja ajeltujen poskieni hymy antoi minulle koskemattomuuden quartiere mercatossa. Tiiättehän camorran? Mua suojeli Calabriassa n'drangheta ja Sisiliassa mafia. Enempää en voi kertoa, tiiättehän omertan?
PoistaVai ajellut posket... heh, heh. Rotterdamissa kolmas perämies antoi mulle dollarin ja sanoi "mene parturiin". Kai sillä dollarilla olis pystyny menee mutta em mä menny. Boniksessa ensimmäinen perämies - mä olin upseerishiifien messikalle - kysyi multa "onko sulla muuta paita kun mikä sulla on päällä". Sanoin että eipä taida olla. Koka ei mulla ollu. Se antoi mulle 5 $ että ostaisin uuden paidan. Ostinkin, se oli hamaan värinen ja maksoi 0,45 dollaria. Voitin siinä siis jonkin verran. Sitä paitsi vanha paitani - joka oli vihreä - oli sen verran likainen, että sitä ei tarvinnut pistää edes hengariin. Oli niin liasta jäykkä. Hitsi, kun sen heitti lattialle, se seiso siinä itsekseen. Ihme paita. an Sich.
PoistaTulee ihan Kairo mieleen!
PoistaKotkan Kairo... joo joo. Kauhee tippuriluola. (Tosin itse sain sieltä vain pölypunkkeja. Eli satiaisia.) Kiva mesta. Sitä paitsi ihminen on hölmö ja vaikutteille altis jos ajattelee vain ikäviä asioita. Ei kantsi. Sitä paitsi Pölypunkeista pääsee äkkiä eroon kun ostaa Apteekista rasiallisen Petopunkkeja. Ja antaa niille hiekansiruja. Äkkiäkös ne kivittää ne satiaiset hengiltä. Jumantsukka.
PoistaMun tulee mieleen Pariisi.
PoistaKaipaan sinne taas.
Voi pojat. Kaipasin kerran ennenkin.
Ensimmäisen kerran Pariisissa kun olin olin silloin n. 16,5 -v. Ensimmäisen yön nukuin Seinen vasemmalla rannalla olevassa hotellissa. Erään ikäiseni poikakaverin kanssa, jota en tuntenut. Tämä ystäväni oli Belgista ja puhui ranskaa, minä vähän saksaa, ymmärsimme toisiamme erittäin hyvin. Ei, emme niin hyvin, että olisimme homostelleet keskeneämme, oi ei. Minä näin koko yön Pahoja Unia kun olin juonut puoli pulloa valkoviiniä ja oksentelin. Aamulla tuo belgialainen poika jatkoi liftaamistaan Marselleehen, toivotin hänelle "lyccyä tykö", itse jäin kävelemään Pariisin katuja. Tästä on vaikka kuinka monta vuotta aikaa mutta muistan kaiken, jos niin tahdon, en tahdo. Eiffel tornia ei millään meinannut löytää, se oli aina talojen takana, mutta kun sen löysin, kävelin portaita pitkin sitä puoliväliin. Ei minulla ollut frangeja hissilippuun jolla olisi päässyt ylös asti. Ja mitä minä siellä olisin tehnyt, ylhäällä, siitä puolestavälistäkin näki ettei Pariisi lopu mihinkään. Kauheen iso kaupunki nuorelle forssalaiselle. Se ei loppunut mihinkään vaikka katsoi minne tahansa. Lopun päivää vaan kävelin katuja pitkin ja mulla oli nälkä. Seuraavaksi yöksi menin nukkumaan Seinen siltojen alle kun siellä oli muitakin. Mutta ne oli paljon isokosempia kun mä ja joillakin niillä oli kitara ja ne soitti ja lauloi ja tanssi ja pölisivät kovalla äänellä kaikenmaailman kieliä, jota itse en osaanut. Beatnikkeja olivat he. Ja minä olin pieni ja ujo ja pysyin kaukana heistä. Seuraavana aamuna sitten liftasinkin Brüsseliin. Jossa tapahtui vielä nolompia juttuja mitä äsken kerroin... vaikka äskenkin jätin kertomatta ne kaikkein noloimmat jutut jotka mulle tapahtui. Kun ei ne teille kuulu!
PoistaSe Pariisista. On se nätimpi city kuin Praha, josta tykkään, ja enemmän siltoja menee Seinen yli kun Vltavan. Moldau, Moldau.
Muistatko, Tapsa
miten monta, miten monta keisarien hautaa Prahassa on
Ei toiminut tuo linkki, toimiikohan tämä
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=Q6FcRUWE0-k
Ja tuossa, totta tosiaan, Iines tissit ihanasti paljaana ja punalippua heiluttaen yllyttää barrikaadilla meitä konservatiivisiä väärinäänestäviä ukonjääriä taistelemaan Vapauden, Veljeyden ja Tasa-arvon puolesta.
PoistaLiberté, égalité, fraternité!
Iines on ihana!
Kun luin Saarikosken "Aika Prahassa", uunituoreena, itkin kun se on niin ihanaa suomenkielen proosaa. Siinä on pitkiä virkkeitä jotka on pilkutettu lauseiksi, minä olen ex-rumpali mulla on rytmitajua, voi helkkari kun ne sanat on aina oikealla kohdalla lausetta. Harmi että kirjoitti niin vähän proosaa, väitti ettei osaa, no niin, eihän kukaan osaa. Mee kaikki vaan opetellaan, paitsi Aleksis Kivi, se ei oppinut. - Aika Prahassa on siinä mielessä huonoa kirjallisuutta kun se ei käsittele juuri ollenkaan Prahaa, ei anna mitään kuvaa ko. kaupungista tai tulevista tapahtumista, se käsittelee lähinnä Pentin paksunsuolentoimintaa ja dokaamista. (Joista toinen kiinnostaa minua, toinen ei.) - Hitsi, kun se on hyvin kirjoitettua suorasanaista tekstiä!
PoistaPs. Nyt kun olen lukenut puoleenväliin Huckleberryn, ihmettelen Rikun rohkeutta kirjoittaa siitä essee? Itse en semmoiseen pystyisi. Se on sillälailla vaikea kirja, en yhtään ihmettele että se minua kiinnosti 12 -v. vanhana. Huima seikkailutarina! (Ja ällistyttävän paljon muistan kirjasta näiden vuosien jälkeen... vuosikymmenien jälkeen, ne tapahtumat tulee mieleen kuin katsoisi elokuvaa minkä on joskus nähnyt mutta josta muistaa kaiken vain kun näkee sen uudestaan. Kiehtova kokemus. Melkein harras.
Kauheen kiva oli lukea myös "Havukkaahon ajattelija". Siinä ikään kuin sivisti itseään, taas kerran. (En kyllä ymmärrä minkä takia?)
PoistaEinesbaarissa on hyvää safkaa. Pötkyä vaan pöytään. Äitini omisti aikoinaan Mansessa Liisan Baari nimisen baarin vaikka olikin Helvi Tellervo. Kävin siellä välillä tiskaamassa ja syömässä aamuvoileipiä ja roudasin takahuoneen oven kautta kassillisen keskiolutpulloja ihtelleni jotka aina kilisivät. Koska siihen aikaan ei ollut vielä tölkkejä. Olin minä joinakin viikonloppuina sielä portarinakin, kun äiti pyysi, emmä mää muuten olis ollut. Eikä äijät mulle vittuilu, ehheii, kun kerran menin yhden suutaan soittavan Urpon kanssa takapihalle, siihen Kalevan kirkon lähelle, ja pamautin sen yhdellä oikealla suoralla nurmikolle selälleen. Sieltä kun se ylös nousi niin käteltiin, se oli sillä kuitattu. Ja porukka joka oli baarista tullut ulos sinne kans kattoon miten mulle käy, kun se oli niin saatanan iso korsto, niin hymisivät. - Tämä on totta. Mulle kasvoi kauheesti auktoriteettia.
PoistaMutta ei minun tästä pitänyt kertoa vaan yhdestä ukosta joka kävi siellä syämäsä. Se tuli aina joka päivä tasan kello 13:20 ja tilas äitiltä jauhelihasoppaa. Ei koskaan mitään muuta. Aina jauhelihasoppaa. No äitihän hälle sitä keitti. Pisti vielä pari kourallista pippureita siihen kun tuntu että niistä se tykkää. Äiti oli parempi kokki kun kukaan muu. Aina se äijä luki Helsingin Sanomien "Etsitään Kumppania" palstaa, tai mikä se parittelusivu ny si olikaan, sitä se luki hitaasti ja hartaasti. Ja aina välillä kauho sitä soppaa suuhunsa. Minä ajattelin "voi hyvänen aika sentäs, et sää tolla tavalla ikinä morsamaikkua löydä". Mutta mistäs minä sen olisin tiennyt halusiko se edes naimisiin mennä, em mistään.
Sen näkee heti kun toinen kyyristyy nyrkkeilyasentoon, siis siihen valmiustilanteeseen, että miten tässä käy. Jotkut on niin lapsellisesti kädet ojossa että tekee mieli sano "älä ny viitti", ja tekee mieli ottaa niiltä utti pois suusta. Yhtä hölmöjä on nää jotka alkaa poseeraa kuin joku vitun Rambo, heti ymmärtää että nyt vastus on kevyttä kamaa. Mutta kerran mulle kävin niin että vastustaja - jonka kanssa sovittiin että otetaan matsi; em mä koskaan syyttömien kanssa rupenut tappelee - otti niin jormalimmosmaisen asennon, heti kättelyssä, että ajattelin "nyt tässä Mikko saattaa käydä miten vaan". No... siinä aikamme sheikattiin, lyötiin ja väisteltiin, balettiahan boxinks parhaimmillaan on, ja tasapeliin se päättyi. (Ainakin minun mielestäni.)
PoistaNo joo, eiköhän tässä jo taas tullut tarpeeksi tällä kertaa kehuttua itseään. Imelä maku tunkee suuhun. (Kuin Kalanmaksaöljy.)
Iineksen runo tässä hässäkässä unohtui, se ainoa oikea runo on. Luin sen vasta nyt ja käsitin. Olen luonnonystävä, en muuta. En osaa muuta, rakastan luontoa.
VastaaPoistasyksy viiltää
VastaaPoistaakkainkesästä
kylmän puolen
esiin
lehdet saa
värinsä
puiden tuskasta
hiljalleen
pilvet laskee
usva nousee
niemenperän lammilta
aamuisin
sade tulee
turhaan
hallan kestää
maa
Voi sen tietysti noinkin sanoa. Tai siis runoilla.
PoistaMutta en ymmärrä minkä takia?
aika hidastuu
Poistaloppuu
säikeet sen
sanoo
dna rihmastoko? no siinä oot kyllä oikeilla jäljillä. (katos vaan)
PoistaMutta Iines on ihana kuin nuoruuteni kauraryynipaketista irtirepäistu Eloveena-tyttö. Oi että onpas. Sydämeni murskaantuu säpäleiksi ja pikkuhouissani alkaa melkoinen kuhina. Mitäs moisista. Menen lähi-K-kauppaan ja ostan sieltä hedelmiä ja muuta purtavaa, kuten purukumia. Ja lähiesasäni sanon kassarouvalle "hyvää päivänjatkoa, rouva", ennenkun se ehtii sanoa samaa mulle.
VastaaPoistaEivät päivät tai illat minulle pahoja ole, yöt ovat. Tai sanoi Saarikoski senkin paremmin: Pelkään aamulla enemmän Elämää kuin illalla Kuolemaa. Tai en ole varma sanoiko hän noin, vai keksinkö minä kaiken itse, se minua enemmän pelottaa. (kuin oikeastaan mikään muu. koska en pelkää mitään. koska minulta puuttuu itsesuojeluvaisto. mikä normaalille ihmiselle on tärkeää. - jo vain on)
Saarikoski sanoo, Prahan päiväkirjassaan, että "päiväni ovat illan odottamista, että pääsisin nukkumaan." Minulla on muistikuva, että Saarikoskella on aamuistaan ja illoistaan paljon mainintoja kaikissa teoksissaan: aika on hänelle merkityksellistä jonkinlaisena mitattavissa olevana suureena.
VastaaPoistaItse tykkään siitä Saarikosken tokaisusta, että hallitus on hyvä olemassa, koska siihen voi purkaa kiukkunsa, kun on epäonnistunut naisten parissa. Liekö peräti totta? Ei kai.
Ehkä Prahan päiväkirjoissa korostuukin aika siksi, että se oli jonkinlainen almanakka ja muistikirja, kun hän odotti rakastettuaan Sarah Kirschiä, tai ellei odottanut, ainakin kirjasi tapahtumia kirjeisiin Sarahille almanakan tarkkuudella.
PoistaSarah Kirsch. Tämä on totta. Seuraavassa runokokoelmassaan hän puhui hyvin kauniisti tästä naisesta. (Mutta oikeasti kun tapasivat, Pentillä meni Pupu pöksyyn. Kuulema.)
PoistaPentin Reykjavik runot ovat kauniita. Hän oli silloin 17 -v tai oliko 15 -v., en muista. Pentti ei siihen aikaan vielä ollut alkoholisoitunut kun ne kirjoitti. Ei niitä ole julkaistu, en tiedä miksi, kai siinä on joku omistusoikeussotku takana. Koska eivät ne runot huonoja ole vaikka eivät ne kamalan hyviäkään ole. Luin joskus Ylioppilaslehdestä niitä. (Mutta siihen aikaan Ylioplaistalaslehdessä kirjoitettiin sitä sun tätä. Kaikenlaista potaskaa, mm. Olavi Honkaa ja W.A.Koskenniemeä. Miksei siis Saarikokskeakin?) Minä ei ymmärrä.
Poista